Vanha elokuvaprojektori heijastaa pimeydessä

Elävien kuvien kuohussa

Aivan kuten kirjallisuutta, olen aina rakastanut elokuvia. Ne vievät minut muualle, tuovat lähelle, näyttävät maailmaa ja ennen kaikkea peilaavat omia sisuksiani. Olisin

Valaistu karuselli pyörii pimeässä

Klovnin kyyneleet

Kun katselen kuvia lapsuudestani, tulen aina hieman haikeaksi. Kuten jo aiemmin tulin maininneeksi, olin outolintu, kummallinen kameleontti, pikkuvanha pohdiskelija, joka ei pahemmin

Käytävä täynnä kirjoja

Elämä rivien välissä

Kuten sielunsiskoni Sylvia Plath, haluan elää, rakastaa ja löytää sanottavalleni oikeat sanat, virkkeet ja lauseet. Näitä pyrkimyksiä tukemaan perustin Sanatun

Tähtisädetikku vihreässä heinikossa

Kauneus leviää kuin

Olen jo pikkulapsesta alkaen ollut tavattoman sentimentaalinen, mutta näinä päivinä ympäröivä maailma ajaa pohtimaan ja tuntemaan entistäkin enemmän

Vahnanaikainen kirjoituskone

Alkusanat

Ensisanat. Aloitus. Niitä olen opiskellut niin koulun penkillä kuin elämässä, myöhemmin siirtynyt jopa opettamaan niitä muille. Nyt on jälleen minun aikani kirjoittaa